Yggdrasil Vikings Go Wild, Berzerk ja To Hell

Ruotsalainen Yggdrasil, jonka käsialaa tässä esiteltävät Vikings Go Wild, Viking Go Berzerk ja Vikings Go To Hell ovat, perustettiin vuonna 2013. Moni nettikasinoiden pelintarjoaja on aloittanut jo kivijalkakasinoiden aikakaudella ja sieltä siirtynyt pikkuhiljaa internetin aikakauteen. Yggdrasil sen sijaan on alusta alkaen uuden sukupolven peliyhtiö ja se näkyy myös tuotannossa.

Pelit ovat viimeisen päälle suunniteltuja grafiikan ja äänimailman osalta. Varsinkin upeat 3D animaatiot ovat muodostuneet yhtiön tavaramerkiksi. Mallia ulkoasuun on otettu pc ja konsolipelien maailmasta eikä niinkään perinteisistä hedelmäpeleistä.

Flash teknologiasta Yggdrasil Gaming luopui jo vuonna 2014 ja kolikkopelit ovat aina olleet lähtökohtaisesti myös kännykkäpelaamiseen soveltuvia. Voittojen some jakaminen twitterin tai facebookin kautta on myös tätä päivää.

Kuten pohjoismaiselle yhtiölle sopii niin Vikings Go sarjan pelit Wild, Berzerk ja Hell kuuluvat Yggdrasilin suosituimpiin. Esitellemme tässä pelit originaalista alkaen.

Vikings Go Wild

vikings go wild

Vikings Go Wild oli sarjan ensimmäinen ja julkaistiin vuonna 2015. Verrattuna jatko-osiin alkuperäinen vaikuttaa nyt yksinkertaiselta. Viidellä rullalla on 25 voittolinjaa. Symbolit ovat värikkäitä ja nätisti piirrettyjä: videopokerien aikakaudelta periytyviä J-A kuvioita ei ole vaan kaikki on mietitty teeman mukaan.

Palautusprosentti on 96,3%. Volatiliteetti on kohtuullinen, pienempi kuin Berzerkissä ja varsinkin paljon tasaisempi kuin Go to Hellissä. Käytännössä tämän huomaa siinä että perus linjavoitot ovat suurempia ja peli kierrättää varsin hyvin.

Erikoisominaisuuksien lista on yksinkertainen:

Aarrearkut

Venereissullaan Viikingit löytävät satunnaisesti aarrearkkuja. Eli rullalle 5 ilmestyy aarrearkku joka auetessaan tuo palkintona joko kolikkoja tai ilmaiskierroksia. Wild versiossa aarrearkkuja on vain yhtä laatua. Aarrearkkuja voi ilmestyä lisää myös ilmaiskierrosten aikana.

Ilmaiskierrokset

Viikinkilaiva toimii Free Spin symbolina ja vähintään kolme tarvitaan vapaapyöräytysten käynnistämiseen. Kuvio ei toimi ns. Scatterina eli kaksi kuviota ei tuo mitään voittoja. Kolme venettä tuo 8 ilmaiskierrosta, neljä 16 ja viisi peräti 24 freespinniä.

Taistelut ja sticky wild kuviot

Vapaapyöräytysten aikana rullille ilmestyvät viikingit taistelevat merihirviön lonkeroita vastaan. Voittanut hahmo muuttuu Sticky Wild kuvioksi eli jää rullille villi-kuviona loppujen ilmaiskierrosten ajaksi. Taistelujen tulos perustuu satunnaisuuteen, joskus wildit jäävät lopulta kovin vähäisiksi.

Vikings Go Wild – kestosuosikki?

Yggdrasil yhtiölle Go Wild oli yksi tärkeä näyttö osaamisesta silloin vielä tuoreelta peliyhtiöltä. Vikings Go Wild on edelleen kokeilemisen arvoinen slotti. Verrattuna jatko-osiin se on rennompaa pyöriteltävää kun voittoja tulee tasaisemmin ja onhan palautusprosenttikin karvan verran isompi. Go Wild näkyykin edelleen usein nettikasinoiden suosikkilistoilla.

Viking Go Berzerk

vikings go berzerk

Yggdrasil julkaisi suositulle Go Wildille jatkoa 2016. Samat tutut viikingit ovat laivan kyydissä edelleen, mutta vähän sotaisemmissa tunnelmissa. Krakenin lonkerot ovat ilmaiskierrosten taisteluvaiheessa vaihtuneet hirviömäisiin merenneitoihin.

Perusrakenne ja mekaaniikka Vikings Go Berzerkissä on sama kuin originaalissa. Eli kolmella Free Spin symbolilla pääsee ilmaiskierroksiin ja aarrearkut jakavat erilaisia palkintoja. Erilaisia erikoisominaisuuksia ja variaatioita on kuitenkin tullut lisää.

Näkyvin ja pelikokemuksen kannalta suurin uudistus on se että pelin nimen mukaisesti viikingit voivat päästä berserkki tilaan. Silloin kyseinen viikinki voittaa kaikki ilmaiskierrosten taistelut eli muuttuu automaattisesti ns. sticky wild eli pysyvä villi kuvioksi vapaapyöritysten ajaksi.

Raivomittari

Berzerk tilaan päästään täyttämällä rullien alapuolella olevia raivomittareita. Palkkiin tulee lisää raivoa aina kun kyseinen viikinki on osa voittokuviota. Lisää voi saada myös aarrearkuista satunnaisesti löytyvistä Rage Boost palkinnoista.

Nettikasinolla ensimmäistä kertaa Vikings Go Berzerk slottia pelaava saa myös heti alkuun yhdelle viikingille boostin siten että kaikkia mittareita ei tarvitse aloittaa nollasta. Mittarit siis pysyvät kasinokohtaisesti pelin muistissa ja ovat entisillä paikoillaan kun peliin palaa uudelleen.

Kun raivomittari sitten täyttyy käynnistyy seitsemän berzerk ilmaiskierrosta. Tavoitteena tietenkin saada rullille mahdollisimman paljon kyseistä viikinkiä ja täyttää ruutu wildeista.

Aarrearkut

Vikings Go Berzerkissä on kahdenlaatuisia aarrearkkuja. Nelosrullalle ilmestyvät ovat tavallisia aarrearkkuja joissa palkinnot ovat enimmäkseen kolikkoja tosin myös ilmaiskierrokset ovat mahdollisia.

Viimeiselle rullalle ilmestyvä kultainen, pääkalloin koristeltu aarrearkku sen sijaan tuo parempia palkintoja: enemmän kolikkoja, ilmaiskierroksia, lisää raivoa tai kaikista arvoikkaimman aarteen eli Ragnarok ilmaiskierrokset

Ragnarök ilmaiskierrokset

Ragnarök tarkoittaa että kaikki viikingit menevät berserkki-tilaan! Eli kaikki pyöräytysten aikana rullille ilmestyvät hahmot muuttuvat sticky wild kuvioiksi. Parhaimmillaan rullat ovat yhtä wildia kierrosten lopuksi.

Ragnarok kierrokset voivat käynnistyä myös normaalin ilmaiskierrostoiminnon yhteydessä. Free Spinnien aluksi nimittäin arvotaan satunnainen lisäominaisuus joka voi olla myös ragnarök kierrokset.

Ragnarok ilmaiskierrokset Vikings Go Berzerkissä.

Vikings Go Berzerk pelikokemuksena

Eli monenlaista tapahtumaa ja erikoisefektiä on peliin lisätty. Palautusprosentti on 96,1% eli melkein sama kuin Vikings Go Wildissa. Volatiliteetti on kuitenkin jonkin verran korkeampi eli voittaminen perustuu enemmän erilaisten erikoisominaisuuksien, ennenkaikkea berserkkikierrosten käynnistymiseen.

Jotkut ovat myös epäilleet että Yggdrasil olisi ns. ruuvannut peliä niin että raivomittarin ollessa lähellä täyttymistä palautus huononee. Joskus kieltämättä palkin viimeisten millien täyttäminen vie turhauttavan kauan. Eli vaikka houkutuksena voi olla nostaa panosta kun berzerk kierrokset lähestyvät, saattaa tämä taktiikka myös tehokkaasti syödä kassaa.

Ilmaiskierrokset eivät myöskään aina tarkoita mitään jättipottia. Kierrosten perusmäärä eli seitsemän on kuitenkin aika pieni eli pyörittelyt ovat pian ohi siinä vaiheessa kun wildeja vasta alkaa kertymään. Näppituntuma Berzerk slotista on että keskisuuria voittoja tulee kohtuullisen usein.

Vikings Go To Hell

vikings go to hell

Yggdrasilin uusin viikinkipeli julkaistiin 2018. Siinä missä Vikings Go Wild ja Berzerk olivat sarjakuvamaisia ja humoristisesti toteutettuja, on Vikings Go To Hell viety selvästi synkempään suuntaan. NetEntin verinen HBO Viikingit sarjaan perustuva lisenssipeli Vikings julkaistiin samoihin aikoihin. Liekö tv-sarjan sotainen ja synkkä sävy tuonut vaikutteita myös Go To Helliin?

Monet aiempien osien ominaisuudet periytyvät myös Vikings Go To Hell peliin mutta jälleen variaatioita ja ekstroja on lisätty. Teoreettinen palautusprosentti säilyy samana kuin Berzerkissä mutta volatiliteetti on käännetty kaakkoon. Eli voittaminen on yhä enemmän erikoisominaisuuksien varassa.

Lisäominaisuudet

Peruspelissä näkyvä uudistus on että jo kaksi freespin symbolia käynnistää yhden lisäkierroksen. Ennen tätä ilmaista pyöräytystä viikingit taistelevat demoneita vastaan ja voittajat jäävät paikoilleen wildeiksi ilmaikierroksen ajaksi.

Raivomittari toimii hieman eritavalla kuin Vikings Go Berzerkissä. Eli linjavoitot eivät enää tuo raivopisteitä vaan viikingit tienaavat niitä ilmaiskierrosten aikana voittamalla taisteluita piruja vastaan. (Sekä satunnaisesti aarrearkkujen kautta)

Muuten periaate on sama eli mittarin täyttyessä käynnistyvät ilmaiskierrokset joiden aikana kyseinen viikinki on raivotilassa. Myös tässä pelissä uusi pelaaja saa alkuun yhdelle viikingille rage-pisteitä pesämunaksi.

Ilmaiskierrokset ja Boss-viholliset

Vikings Go to Hell on ottanut vaikutteita tietokone ja konsolipelien puolelta siten että pelissä on ns. boss eli päävihollisia. Ensimmäinen näistä on Lord of Chains ja toinen Lucifix.

Eli ilmaiskierrosten aikana yksi viikingeistä jokaisella pyöräytyksellä pyrkii voittamaan päävastustajan kaksintaistelussa. Lord of Chainsin kukistamiseen tarvitaan kolme tällaista voittoa. Voitolla pääsee jatkoon kakkostason ilmaiskierroksiin jolloin vastustajaksi tulee Lucifix päädemoni.

Lucifixin voittaminen puolestaan tuo pääpalkinnon eli koko vapaapyörittelyn voitot kolminkertaistuvat.

Vikings Go To Hell pelikokemuksena

Yggdrasil on tässä pelissä vienyt ”pelillistämisen” yhä pidemmälle. Eli perinteiseen slottiin on yhdistetty paljon elementtejä 3d animaatioelokuvista ja konsolipeleistä. Rullien pyörittely ja perus linjavoitot ovat pienemmässä roolissa ja vasta ilmaiskierrosten käynnistämä seikkailu tuo hienoimmat erikoisefektit ja tietenkin suurimmat voitot.

Vikings Go To Hellin sisältö onkin paljolti näiden erikoisuuksien metsästämistä. Pelkkä free spinnien voittaminen ei enää riitä vaan pitäisi vielä sieltä edetä kakkostasolle ja lopulta voittaa päävihollinen. Volatiliteettia piisaa eli jos haluaa kaiken kokea niin on parasta varata aikaa ja ennenkaikkea pelikassaa.

On hieman makuasia miten tämä tarinallisuus vetoaa pelaajiin. Klassisten hedelmäpelien ystävälle sälää voi olla jo liikaakin?

Yggdrasilin Vikings Go pelisarja kokonaisuutena

Kokonaisuutena Viikinkipelit ovat hieno näyttö Yggdrasilin innovaatiokyvystä ja osaamisesta. Verrattain uusi pelitalo on nopeasti noussut suosikkien joukkoon ja kuuluu jo vakiokalustoon hyvillä nettikasinoilla.

Vuoden innovaatori, vuoden pelintarjoaja, vuoden nouseva tähti moneen kertaan. Yggdrasilin palkintokaappi alkaa olla komea.

Kaukoitään vievä Hanzo’s Dojo ja egyptiteemainen Valley of Gods osoittavat että pohjoismainen mytologia ei suinkaan ole ainoa Yggdrasilin inspiraation lähde. Vikings Go pelisarja sopii kuitenkin teemaltaan Yggdrasililel kuin berserkin nyrkki silmään ja näiden pyörittely on hyvä tapa aloittaa tähän pelintarjoajaan tutustuminen

Vikings Go Wild tarjoaa sarjan peleistä perinteisimmän kokemuksen, tosin nätissä ulkokuoressa. Vikings Go To Hell taas on täynnä upeasti toteutettuja erikoisominaisuuksia. Kakkososa Vikings Go Berzerk puolestaan on ehkä sarjan tasapainoisin yhdistelmä? Kerro oma mielipiteesi kommenteissa!

vikings go berzerk wild

Jätä kommenttia! Palautteet, kysymykset ja omat kokemukset ovat tervetulleita!

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista sivulla eikä sitä käytetä markkinointiin.